Elämäntapamuutos

Mietin tässä kaikkea. Miten mun terveys alkoi levitä käsiin 2015 vuonna, nivelreuma. Kivut jäi, vaikka reumalääkitys taisi heti tehota. 2016 syksyllä aloitettiin tutkimaan astmaan, virallinen diagnoosi allergisesta astmasta tuli 5/2017. Fibromyalgia taisi olla kypsynyt nivelreumadiagnoosista alkaen, luultavasti. 2017 kesällä kivut myös vähän levisi käsiin, vuoden lopulla reumalääkäri diagnosoi ns. epävirallisesti fibromyalgian mulle. Elokuun alussa ensimmäistä kertaa tuli omakantaan fibron diagnoosinumero, kipupolin lääkäri laittoi sen sinne samalla kun tuli yhteenveto kipupolin jaksosta.Viimeisin tulokas on kilpirauhasen vajaatoiminta, tai osteoporoosin esiaste, en nyt muista kumpi.

Mulla on ollut useampi versio tästä merkinnästä, katsotaan jos nyt saisin aikaiseksi sellaisen, jonka julkaisenkin.

Elämäntapamuutos. Ei se vielä ole läheskään valmis, mutta koko ajan menossa oikeaan suuntaan selkeästi. Vaa'ankin mielestä, vaikka olen oppinut olemaan välittämättä sen lukemista. Kuitenkin niin moni muu asia määrittää paljon, paljon paremmin sitä muutosta, mikä mussa on tapahtunut, kuin mitkään mitat. Ne on sellainen kiva bonus, huomata vaikkapa vatsansa pienentyneen. Paitsi se nyt on vähän, kun oon mennyt ostamaan hyvät, kalliit urheilurintsikat 10 kg painavampana, ja rasvaa on karannut selvästi esimerkiksi juuri alueelta, missä niitä käytetään, niin.. 😁 Onneksi niitä voi säätää, niin ei nyt ihan heti tartte mennä uusia hakemaan. Alkaa vaan vaatteiden kanssa vähän käydä niin, että housut tippuu jalasta, ja tätä rataa. Mulla on yhdet ihanat mustat housut, koko XL. Ne vaan tosiaan meinaa tippua jalasta vähän turhan usein.. 😝 Pitää ommella niihin vyötä varten lenkkejä & hankkia vyö. Kiinteytymistä on musta tapahtunut jonkin verran enemmän, mitä painonpudotus antaisi ymmärtää. Mutta tietenkin osa siitä rasvasta on korvautunut lihaksella, ja painaahan lihaskin. Ilmeisesti enemmän kuin rasva. Kyllä mä myös huomaan sen muutoksen lihaksissa, vaikkapa ihan vaan alaspäin katsova koira-jooga-asento. Aikaisemmin mun kädet ja jalat ei vaan suostuneet siihen asentoon, liian raskas. Nyt se menee kuin vettä vaan, jopa versiot, jossa ollaan vain yhdellä jalalla.. 😂 Kunnon suhteen, onhan sekin parantunut. Ei olisi vielä kolme kuukautta sitten todellakaan lähtenyt Sprint-treenit, läheskään niin hyvin kuin tuossa keskiviikkona. Olisin tehnyt pientä kuolemaa jo lämmittelyjen jälkeen kolme kuukautta sitten. Oon myös ehkä viimein kirkastanutkin sen tavoitteen, mikä mulla on liikunnalle. Onhan mulla ollut tässä se, että se lisää hyvinvointia, että pitää mun fibrokipuja pois, on siinäkin jo tavoitetta. Mutta kun sinänsä toi tavoite on jo aikas hyvin menossa, niin aattelin vähän pidemmälle, että mitäs haluan, kestävyyttä vai lihasta, vai kumpaakin sopivassa suhteessa. Olen viimeisen vaihtoehdon kannalla, silleen sopivasti lihasta, sopivasti kestävyyttä. Joskin en mä tiedä mistä mun päähän on tällä viikolla tullut mielikuva, että mä vedän juoksulenkkejä kesällä pitkin Karkkilaa.. 😁 Joo, olin ensimmäisissä Sprint-treeneissä tuossa keskiviikkona, mutta ne nyt oli vasta ensimmäiset treenit. Meni ne hyvin, ei sen puoleen, ehkä mä pidänkin juoksusta ihan myös tuolla ulkoilmassa ja voisin alkaa vetää juoksulenkkejä kunhan tässä nyt ensin tietty harjoittelee jonkin verran.. 😎😀 Eli että nuo treenit olisi tuonnut jonkun piilossa olleen juoksuinnostuksen. Oon pelannut nuorempana jalkapalloa, ja kyllä mä siellä kentällä jaksoin pinkoa, ja tykkäsin pinkoa.

Onnistuakseen tuo liikunnan tuominen elämään tarvitsi kuitenkin ensin muutoksia henkisellä puolella, kuten sen tajuamisen, että esimerkiksi vaa'an lukeman pitämistä jonain totuutena kaikesta on hyvin väärä, ja etenkin haitallinen ajattelutapa. Sen ymmärtäminen, että jokaisella on oma polkunsa, eikä pidä verrata itseään toisiin. Musta toi kuva parin, kolmen vuoden takaa kertoo aikas hyvin henkisestä puolesta. Muistan ajatelleeni, että olen iso ja lihava. Vaikka painoa oli jotain 60 kg, eli täysin normaalipainoinen. Nyt oon reilu 20 kg painavampi kuin tuossa kuvassa, ja kehonkuvani on paljon terveellisemmällä pohjalla. Onhan mulla vielä paljon tehtävää henkisellä puolella, mutta pienin askelin hyvä tulee 😍

Kirjoitin juuri HUS:n nettiterapiakurssin tehtäviin, että se ydinpelko, joka muhun vaikuttaa liikaa, on sellainen epävarmuuden tunne, että kelpaanko tällaisena kuin olen, riitänkö mä. Varmasti monen ydinpelko, joka vaikuttaa jokaisella omalla tavallaan, ja moni ei saata sitä heti tunnistaakaan asioiden takaa, mä oon niin kauan pyöritellyt näitä asioita, niin on tuo ydinpelkokin selkeytynyt. Se on aiheuttanut aivan liiallista suorittamista, ns. selviytymiskeinoina noista tunteista, että kun tekee liikaa töitä, vetää kaiken överiksi tietyllä tapaa, että väsyttää itsensä hyvin nopsaan, niin ei sitä
sitten jaksa miettiä noita fiiliksiään ja kokee, että onpas hyvä ja ahkera, kun menee ihan överiksi homma oikeasti tosiaan. Viimeksi tänään sain itseni kiinni suorittamisesta taas, kun kävin läpi niin Ilkan (Koppelomäki) Saa mitä haluat- ja Mielenhallinnan voima-valmennuksien materiaaleja sekä HUS:n nettiterapiakurssia yleistyneiseen ahdistuneisuushäiriöön, sen sijaan että olisin tehnyt asioita ajatuksella, niin vaan mekaanisesti yritti mennä niitä läpi, sisäistämättä mitään. Onneksi sain itseni siis kiinni siitä suorittamisesta, ja se auttaa jo paljon, kun tajuaa omia ajatusstrategioitaan näissä asioissa, silloin niitä voi myös alkaa muuttaa.
Mulle tuo ylisuorittaminen on tullut kouluajoilta. Kun olin kiltti, ujo ja introvertti, toisten mielestä oli sitten ok kiusata ja jättää mut täysin porukan ulkopuolelle. Yksi ihmiseen evoluutiosta jäänneistä asioista se, että on todella tärkeä kuulua johonkin porukkaan. Kun ihmiset veti vielä savanneilla, jos jouduit porukasta pois, niin siinä kävi köpelösti aikas nopsaan. Nykyaikana se sama vaisto/aisti, miksi sitä haluaakaan kutsua, aktivoituu edelleen. Tietenkin nykyään ei nyt onneksi jää leijonnan syömäksi tms, niin kuin silloin savanneilla. Se meni niin syvälle se ajatus, että en kelpaa ollenkaan, että mun pitäisi olla ihan erilainen, että se ajatus kiusaa vieläkin. Onneksi paljon vähemmän kuin aikaisemmin.

LIFW on iso rooli asiassa. Niin henkisellä kuin liikunnan puolella. Jotenkin.. No hyvin monitahoinen asia, en mä kaikkea osaa ees varmaan pukea sanoiksi. Henkinen puoli ensin, sen on tuonut nettivalmennus ennen Centerin lähihaastetta. Marraskuussa sitten liikunta mukaan ihan erilaisella intensiteetillä elämään lähihaasteen myötä. Se apu, mikä LIFW on tuonnut, on niin laaja myös, että vaikea eritellä se yksi juttu, mikä on auttanut paljon. Yritän sitä tässä jotenkin ehkä tiivistää ja tuoda ees jotain asioita esille. Esimerkiksi se ryhmän ja valmentajien tuki, se on 💖Niin fb:n puolella ryhmässä, kuin Centerillä. Olikohan se vuodenvaihteessa 2017-2018, kuitenkin, kun lähdin uteliaisuudesta mukaan FitFarmin ilmaiseen nettivalmennukseen. Pystyin olla siellä viikon, sitten ei. Ei. Ei. Juuri sellaista jo ihan lähtökohdiltaan sitä, että pikadieetti, saa kyllä varmasti jos noudattaa sitä, tuloksia, mutta yhtä nopsaan se kilot tulee suurimmalle osalle takaisin. Kana-makaronia ja maitorahkaa. Tarkkaa punnitsemista kaiken määrässä, ei vain painon, liikunnassa ei otettu oikein huomioon eri kuntotasoja ollenkaan. Tietenkin kun kyseessä oli tyyliin parin kuukauden vai oliko lyhyempikin juttu, niin ei sellaiseen voikaan saada läheskään kaikkea mukaan, mutta silti. LIFW haaste on 5 viikkoa, ja se toi jo paljon enemmän kuin mitä ikinä olisin saanut irti tuosta FitFarmin jutusta, jos olisin sen jaksanut koko jutun käydä läpi. Monesti myös FitFarmin kaltaiset pikadieettijutut kerää varmasti mukaan eniten heitä, joilla on jo jotain pohjaa, ja/tai henkisellä puolella se homma on kasassa ees suurin piirtein niin, että sellainen valmennus toimii heille. Tai että se ulkoinen motivaatio riittää sen ajan, kun se lyhyt pikadieetti kestää, ja sitten homma leviää kuin Jokisen eväät. Joka tapauksessa.

LIFW antaa eväät sille omalle polulle niin ruoan kuin liikunnan suhteen, ja tietenkin henkisellä puolella. Musta yksi tärkeimmistä opeista siellä on tuo kuvan viesti, vertaa vain itseesi omaa

edistystä. Ok, vapaa suomennos, mutta sitähän tuo myös viestii.. 😅 Liikunnan suhteen oon niin kiitollinen ja onnellinen LIFW Centeristä, sen valmentajista ja toisista treenaajista! 😍 Ennen haasteen alkua kiipeilin seinillä, että jos en pärjää, ja kaikki on parempikuntoisia kuin mä, ja tätä rataa, mun suorittamismentaliteetti ja vertailu toisiin oli alkanut lähteä ennen haastetta laukalle vähän liian innokkaasti. Oli huikeaa huomata, että mun kaikki seinälle kiipeäminen oli täysin turhaa 💖 Saa tsemppiä ja kannustusta, ja kaikki kelpaa juuri omana itsenään siellä. Sekä harvinaisen hyvä paikka mun pääkopalle tajuta oikealla tapaa se, että mun ei tarvitse tosiaan verrata itseäni toisiin, mun arvo ei riipu mistään kuntotasosta tms., kaikki otetaan siellä vastaan sellaisena kuin ovat. Yksi asia kanssa on se, että mä aattelen ihan liikaa niin, että mun pitäisi pärjätä yksin kaikilla elämän osa-alueilla. Vaikka etenkin liikunta on asia, jossa tuella ja kannustuksella on ollut jo nyt todella iso, huikea, positiivinen vaikutus. Se on auttanut paljon siihen, että koko ajan vähemmän ja vähemmän mietin, mitä muut jaksaa tehdä versus minä, ja yhä vähemmän tulee niitä suorittaja-ajatuksia, että pitäisikö mun jaksaa enemmän tms. Mä jaksan mun oman kuntotasoni mukaan, ja se on oikein ok, mun ei tarvitse hävetä kuntoani millään tapaa.

Että tästä nyt ei tule ihan liian pitkää, niin ehkä tähän on nyt hyvä laittaa jonkinlainen summa summarum, homma etenee koko ajan, hitaasti, mutta varmasti 😄 Mun sairaudetkin on vain tykänneet liikunnan lisäämisestä!