Sekametelisoppa

Mulla oli tuossa viime kuun lopulla työterveysneuvottelu. Se meni todella hyvin, ja se että "vain" kuulee esimiesten suusta, että niiden mielestä suoriudun hyvin töistäni, auttaa paljon.. :) Työterveyslääkäri katsoi muo piinallisen myötätuntoisesti.. :D No se näki jännitykseni tilanteessa aivan varmasti, lohdutti että toinen sen asian ymmärsi. Me ollaan vaan niin samalla aallonpituudella sen lääkärin kanssa, siksi hommakin toimii hyvin. Mun esimiehet ymmärsi tilanteen kanssa juuri niin kuin toivoin, tajusivat, että he ei mulle sitä stressiä aiheuta, vaan minä ihan itse itselleni. Tässä lähimmän esimiehen kanssa palaverissa ihan äskettäin sain kuulla, miten kokeneena ne muo pitää, sekin tuntuu hyvältä :) Todella hyvältä, jotenkin kun tuonkin kuulee toisen suusta, tajuaa itsekin, että joo totta, mä oon tehnyt aikas paljon kaikenlaista tässä, ja mulla oikeasti on sitä työkokemusta jo ennestään jonkun verran. Yksi juttuhan mistä TTN:ssä puhuttiin, oli juuri nuo palaverit. Kuulee, miten hommat on menneet, ja samalla sitten mitä seuraavaksi ja tätä rataa.. :)

Niin ja pitkään aikaan paras uutinen on se, että mun soppari jatkuu koko ensi vuoden samassa tutkimusryhmässä missä nyt oon töissä! 💓 En oo tätä ennen koskaan saanut samaan syssyyn koko vuoden määräaikaista sopparia, max puolen vuoden pätkiä aikaisemmin, koska yliopisto ja rahatilanne. Se on niin iso kivi, joka vierähti pois hartioilta stressaamasta, kun työt jatkuu koko ensi vuoden! Työ pitää muo niin paljon järjissäni näiden kipujen ja muiden terveysongelmien kanssa, neljän seinän sisällä hajoaisi vain pää. Arvostan myös niin paljon sitä, että esimieheni, kumpainenkin ymmärtävät reumani niin hyvin! Jos olen saikulla, olen silloin oikeasti todella kipeä, ja olen todella motivoitunut työhöni, ne näkee sen. Pidän niin paljon työstäni, että se on välillä positiivinen "ongelma"; siellä töissä ei ees tajua omaa oloaan, kun tekee töitä innoissaan, mutta sitten kun pääsee bussiin, ymmärtää vasta miten väsynyt onkaan oikeasti. Ja kipeä.

Saan näin ollen myös pitää työterveydenkin koko ensi vuoden.. :D Joskin jos nyt alkaisi asiat menemään silleen eteenpäin kipujen kanssa, että saataisiin tietää, mitä tässä pitää hoitaa täsmälleen ottaen. Työterveyslääkäri käytti melkein tunnin siihen torstaina, että käytiin niveliä läpi, ja pläräsi koko Omakannan läpi julkisen puolen merkintöjen suhteen! Sormissa ja päkiöissä selkeästi reumaattista tulehdusta, vasemmassa polvessa mahdollisesti Bakerin kysta (silleen että kun se onnistui painamaan juuri oikeasta kohtaa, hätkähdin oikein kunnolla kivusta, toivottavasti sen naama ei ollut kovin lähellä polveani ettei sen tarttenut väistää sitä.. :D ), jännetulehduksia enemmänkin ja useassa nivelessä, ja nilkat (ja lonkat) sekä osittain polvet kipuilisi siksi, kun kävelee ns. väärin päkiöiden takia, asentovirheen takia siis. Lähete reumatologille oli kruunu asioille, saa myös toisen reumatologin mielipiteen, ei ainoastaan reumapolin reumatologin. Sitä paitsi ihmettelen nyt vielä enemmän, miten reumatologini ei ole tehnyt noita samoja havaintoja kuin tt-lekuri, toisella heistä on kuitenkin ihan reumatologin koulutus, toisella sellainen tutkinto, että pitää tietää vähän kaikesta jotain, mutta paremmin nuo jänteet ja nivelet selvästi osaa ja tietää tt-lekuri, sen näki sen tavasta tutkia ja kertoa havainnoistaan, se tietää tasan tarkkaan, mitä kohtaa kokeili missäkin nivelessä, onko se nivelkapselia, jännettä vai mitä.. 😉Jos tässä käy niin, että reumatologini on ollut koko ajan oikeassa kivun luonteen suhteen, niin sitten käy, asia on kuitenkin sitten OIKEASTI tutkittu.
Mehiläisen reumatologi, jolle oon menossa, on samainen heppu, joka diagnosoi mun nivelreumani marraskuussa 2015. Ainakin silloin se oli oikein mahtava, ja ymmärsi tilanteen, jos myös nyt.. 😊

Armollisuus itseään kohtaan ja nukkuminen

Onpas otsikko, mutta kun koko tää saikku on mennyt nukkuessa, niin.. :D Joka päivä jaksaa kyllä enemmän olla hereillä ja nukkuu vähemmän päivällä, mutta silti. Armollisuus liittyy kahdella tapaa sitten tuohonkin, sekä että annan itseni nyt oikeasti levätä, yksi osa sitä on ihan konkreettista eli tuo nukkuminen. En aattele, että pitäisi tehdä sitä tätä tota, ei muo turhaan väsytä, vaan keho yrittää kertoa sillä jotain. Tässähän olisi ollut mitä parhain rako vaikkapa siivota. Mutta ei, mä mieluummin nukun ja teen asioita, joista tulee hyvä olo. Siivota ehtii myöhemmin, joskus töiden jälkeen. Aion myös niin sanoa tt-lääkärille, että en oo paljoa muuta tehnyt saikulla kuin nukkunut, kun se niin painotti sitä lepoa tiistaina :D Silleen, että katso kun kerrankin tottelin suo heti, en väännettyä ensin itseni kanssa, että voiko olla pois töistä jne.. :P

Mun pitäisi yleensäkin ottaen uskoa paljon enemmän niin työterveyslääkäriä, tt-psykologia, kuin mun lähintä esimiestä. Tuskin työterveyslääkäri huvikseen sairaslomaa kirjoittaa, vaan se näkee, että oon sen tarpeessa oikeasti. Jos joku, niin se varsinkin ymmärtää mitä siellä mun päässä liikkuu, koska ollaan se reilu pari vuotta tunnettu. Mä olen se, joka ei osaa olla itselleen armollinen. Töissä sanotaan, että tärkeintä on mun jaksaminen, ja onhan se totta, että jos tekisin hommat kuunnellen kehoani, enkä yrittäisi puskea seinän läpi, loppupeleissä saa enemmän aikaiseksi kuin väsyttämällä itseäni, joka johtaa aina jossain kohtaan sairaslomaan. Keho tavalla tai toisella ilmoittaa, että nyt pitää levätä, on se nivelkivut tai että tulee joku flunssa tms. Tahdonvoimalla ei mennä ihan kaikesta läpi, eli reumakivuista, ne ei tajua, että vaikka miten tahtoisin tehdä töissä ns. liikaa, että jättäisivät sitten kipuilematta. Ne tajuaa vain sen liian rasituksen, ja toimii sen mukaan. Nivelillä ei ole aivoja.. :D

Sitä paitsi mun pitäisi myös vielä paremmin alkaa ymmärtämään se, miten hyvässä tilanteessa olen tässä. Mulla on loistava, välittävä työterveyslääkäri, joka haluaa mun parasta, pääsy työterveyspsykologille, jonka kanssa jutellessa tulee aina kevyempi olo, ja lähin esimies, no se taisi tulla jo edellisessä kappaleessa.. :) Sekä etenkin tuo työterveys on sellainen, että siinä on sellainen ns. itsekkyys sallittua. Tarkoitan siinä mielessä, että ystävien kanssa puhuessa, no ei siinä ensinnäkään halua koko ajan puhua kivuistaan ja muutenkaan syytää kaikkea heille, vaan sekä kuunnella heitä, että tosiaan puhua ihan normaaleista asioista. Kun taas vaikkapa tt-lääkärin kanssa se fokus on mussa, ja hän on juuri oikealla tavalla tarpeeksi tuttu, mutta samalla tarpeeksi vieras. Ja sillä on vaan niin mahtava ilme niihin tilanteisiin, kun oon kipeänä ollut töissä.. :D Tiistaina tää oli, että ethän oo ollut töissä; mä paljastin jo ilmeellä itseni, että olin, ja sen ilme oli sellainen myötätuntoinen, hyväntahtoisella naurulla varustettu 'voi ei/ toi on ihan toivoton tapaus'-ilme.. :D :D Sen jälkeen tuli sitten sellainen myötätuntoisen tiukka kehoitus, että lepää. Tosiaan kerrankin uskoin sitä heti, ja suuntasin kotiin lääkärikäynnin jälkeen, enkä takaisin töihin tai mitään sellaista. Sekä uskoin sitä kirjaimellisesti kun oon nukkunut niin paljon.. ;)

Kun pääsen kehumaan miten lepo on tehnyt hyvää ja näin tässä, niin tietenkin alkaa poskiontelo-oireet pahentua.. Protesti! Alan olla varma, että Simponi on tän takana! Ymmärtäisin oireiden pahenemisen, jos en olisi totellut saikkukäskyä, mutta kun olen. Olen poistunut kämpästä vain kerran tiistain jälkeen, kun kävin kaupassa. Silleen että pitää mun syödä kuitenkin.. :D No maanantaina taas lääkäriin, ei kai tässä muu auta..

Turhautuminen

Oon miettinyt muun muassa seuraavia sanoja; särky, kipu ja väsymys. Nehän on todella epämääräisiä sanoja loppupeleissä, koska ne tarkoittaa jokaiselle eri asiaa. Mulle väsymys on tuskin tarkoittaa samaa asiaa, kuin vaikka mun työkaverille, sekä väsymyksen syyt ovat erilaiset. Sama asia kivun ja säryn kanssa. Mähän en muista, koska viimeksi oon voinut sanoa, että olisi täysin kivuton olo. Kyllä vähintään joku paikka kipuilee aina. Siihen on pitänyt tottua, hyvä päivä on silloin kuin kivun saa sellaiseksi, että ns. vain tuntuu, eli kipukynnyslääke yhdessä Tramalin ja tarvittaessa Miranaxin kanssa vie sen terän kivuilta, ja se tosiaan on vain sellaista, että tuntuu vaikkapa polvet vähän jähmeiltä ja silleen.. Pistelee, ilman kipua. Kun taas jos työkaveri selittää päänsärystään (jos siis kyseessä ihan normi päänsärky, ei mitään migreeni tai näin), niin hän kärsii siitä hetken, sitten se menee ohi. Eikä siinä mitään, en mä sillä. Pointtini on se, että monesti mitätöin omat kipuni jos toinen valittaa vaikka sitten päänsärkyään. En muista, että se tuskin puhuu samanlaisesta särystä kuin mitä mulla on.

Sekä mun keho alkaa kiukutella aina silloin kuin sen ei tarvitsisi.. Mennyt viikko ja tää viikko on sellaisia, että on pakko olla töissä, ja oon ollut kipeämpi kuin varmaan koskaan aikaisemmin! Torstaina sain onneksi reseptin kortisonikuuriin ja saatteena sen, että jos se auttaa, saisin lähetteen työterveydestä Mehiläisen reumatologille. Laaditaan sotasuunnitelmaa tt-lekurin kanssa mun reumatologia vastaan.. :D No ei sentään, työterveyslääkäri on paljon pehmeämpi asiassa, mä oon se joka nimittää hommaa sotasuunnitelmaksi.. xD Se on mulle todella tärkeää, että tt-lääkäri on mun puolella. Sekä että lähdettiin tohon hyvinkin yksinkertaiseen testiin, millä näkee mitä se kipu on, tulehduksellista vai ei. Musta tuntuu, että nivelet ei ole edes enää jotenkin tönköt, ja kivut on hallinnassa kortisonilla, ja yöksi ottamillani kahdella Tramalilla. Tramal aiheutti sitä paitsi aivan tolkutonta väsymystä.

Taisi mulla ollut joku pointtikin asiassa, siis se, etä kuinka helposti sitä lähtee vertaamaan omaa kipuaan toisen kipuun. Mä teen sen niin päin, että alan vähätellä omaa kipua. Että jos toi kertoo tuollaisista kivuista, ja pärjää silti töissä, niin pitää munkin pärjätä. Harva varmasti oikeasti lähtee ns. kilpailemaan kivulla, musta se on enemminkin sitä, että kun on väsynyt ja kyllästynyt kipuihinsa, voi tulkita väärin toisen tekstejä. Mähän en jaksaisi ollenkaan jos joku fb-kaveri valittelee, että ei voi mennä töihin, kun on kipeä olo. Ei kuumetta, ei mitään sellaista. Tekisi mieli kirjoittaa, jos mä jokaisesta tuntemuksesta meinaisin, ettei voi mennä töihin, mä en olisi siellä varmaan melkein koskaan..  Mutta samalla mä tiedän, että tuo ajatus tulee puhtaasti mun omasta turhautumisestani siihen, että koko ajan tuntuu olevan jotakin. Kuten ystäväni on monesti sanonut mulle, että miksi suo koetellaankin noin paljon. Kyllä sitä itsekin miettii, rasittavinta on se, että..

Jos kivut on suhteellisen ok-tasolla, niin sitten tulee jotain muuta. Viime kuussa infektio kädessä, joka jopa nosti CRP:ääkin, sen perään karseat kivut, kun kortisoni helpottaa niitä, niin sitten tulee poskiontelot ja keuhkot kipeiksi, olo on kuin pahassa flunssassa. Huomenna lääkäriin, pitää varmaan myös tunnustaa hänelle, etten mä millekään sairaslomalle jäänyt viime viikon torstaina, vaikka se sitä suositteli. Ilmeisesti kehoni kostaa sen mulle sitten tätä kautta.. Varmasti noita oireita on ollut aikaisemminkin, mitkä nyt tuli oikein kunnolla päälle, mutta kuvittelisin, että maksimiannos Tramalia ja tulehduskipulääkkettä voi piilottaa oireita aikas tehokkaasti. Nuhaa parisen viikkoa, viikonloppuna oli epämääräinen olo, ja nyt sitten tämä. Katsotaan mitä lääkäri huomenna meinaa.. Lisää esimerkkejä tuosta, että kun toinen vaiva helpottaa, tulee toinen vaiva, löytyisi HYVIN paljon. Sana turhautuminen tiivistää aika hyvin fiilikseni.