Kuunteleminen ja välittäminen, aito sellainen on kaiken a ja o. Työterveyslääkäristäni olisi ties kuinka monta esimerkkiä asian suhteen, jos aletaan vaikka aikalailla viimeisimmästä, yllätyskäynnistä vastaanotolla, joka liittyi Omamehiläisen viestiini siitä, miten väsytän itseni liioilla vaatimuksilla itseäni kohtaan ja niin ees päin. Kolmisen viikkoa sitten kävin kortisonipistoksessa Mehiläisellä, pistäjänä kokenut radiologi. Se ekana ultrasi olkapään, että onko tarve kortisonille, ja kun oli, niin pisti sitten. En tuntenut oikeastaan mitään, maksimissaan pienen pienen pistoksen, sen jälkeen ei mitään. Kuitenkin se meni vielä niin päin että ensin kortisoni ja sitten puuduteaine, ettei ollut sitäkään että olisi puudutettu ensin.. :D Siinä sitten kun tää pisti puuduteainetta olkapäähäni, hoitaja ilmestyi paikalle ja sanoi, että tt-lekuri pyysi muo käymään sen huoneessa. Siellä sitten mut vastaanotti iloinen hymy ja myötätuntoinen katse, ja se, että haluaa auttaa muo. Se mies on kultakimpale, siinä yhdistyy juuri oikealla tavalla tieto ja taito sekä potilaan kohtaaminen.
Tässä kun hän on ollut lomalla, oon käynyt toisella lekurilla, joka tuntee mut ja mä sen. Yleislääkäri, joka on kanssa kultakimpale.. ♥ Menin viime perjantaina hänen luokseen, kun olotila ja hengenahdistus paheni. Tutkitaan keuhkot, sydän, labrat jne. Ainoa löydös oli laskenut hemoglobiini ja kuume, ja päädyttiin mahdolliseen astman pahenemisvaiheeseen. Hän kuitenkin halusi, että tilanne katsotaan uudelleen heti maanantaina. Maanantaina tilanne oli vaan pahempi, ja leukosyytit olivat nousseet. Siksi tuli lähete Lohjalle. No jouduin siellä pojankloppiterveyskeskuslääkärille, olikohan ees mun ikäinen, jonka mielestä vaan kuvittelin koko hengenahdistuksen.. Vitsi mikä uuno kyseinen tapaus olikaan. Luetteli kaiken juuri silleen, että on juuri valmistunut ja kaikki tieto on kirjoista, kun taas kokeneempi lääkäri osaa ajatella laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin, sekä ulos boksista. Joo, näin kun on ehtinyt sulatella asiaa ja olo on parempi, niin ei se sitä pahalla tarkoittanut, mutta musta vaan sen tapaa ilmaista asia potilaalle, joka ei kunnolla pystynyt hengittää ja jota pelotti, että mitä tää on kun hengittäminen tuntuu vaan huononevan, oli niin tökerö ja idioottimainen, silleen kuin tää lääkäri tietäisi paremmin kuin minä mun olostani.. Eli kunhan lääkärin nimen saan tietoon, niin palautetta lähtee menemään! Jos vaikka tämä poika oppisi siitä potilaan kohtaamista.. :) Katsotaan uskallanko ihan soittaa ylilääkärille.. :D Tekisi kyllä mieli todella paljon soittaa, eikä laittaa sähköpostitse palautetta, joka hukkuu sitten jonnekin koneen syövereihin heillä. Ainakin palautteeni reumatologista HUS:lla on kadonnut johonkin järjestelmän syövereihin, tai sitten reumatologi ei vaan halua ottaa kantaa mun palautteeseen.. :D
Puhuin eilen tuon Mehiläisen yleislääkärin kanssa puhelimessa, hän oli edelleen sitä mieltä, että siellä olisi ollut tai on vieläkin infektio keuhkoissa, mutta kun olotila on parantunut, jäätiin seurantalinjalle. Hän kuitenkin pyysi olemaan herkästi yhteydessä sinne päin, jos olotila pahenee tai en koe olevani työkuntoinen perjantaiksi. Vaikka oloni oli helpottanut, se välitti mun voinnista sata kertaa enemmän kuin Lohjan tapaus!
Toi Lohjan lääkäri oli esimerkikki siitä, millaisia lääkäreitä inhoan. Sitten on paljon tätä välimuotoa, että ei olla täysiä uunoja, mutta olisi jotain parannettavaa potilaan kohtaamisessa. Siihen kategoriaan menee tällä hetkellä reumatologi. Tajusin täysin vasta kun juttelin työterveyspsykologin kanssa asiasta, miten tuuliajolle reumatologi mut on jättänyt kroonisen kipuni kanssa. Tai no en halua vielä uskoa krooniseen kipuun, mutta silti. Sehän sanoi vaan, että on tainnut kipu jäädä päälle, ja mennään mentaliteetillä että syö särkylääkkeitä, ei mitään että miten muuten voisi kipua hoitaa. Ei edes fysioterapiaa, joka esimerkiksi on olkapäälleni tärkeä asia. (Ja fysioterapian hoitaa nyt Mehiläinen työterveyden kautta.) Tuo kuvassa oleva kirja on työterveyspsykologin suosittelema. En oo vielä sitä paljoa ehtinyt lukea, mutta olen aika toiveikas, että saan tosta apua. Musta psykologi puhui niin hyvin siitä miten kipu on todella monitahoinen asia, ei vain se aistimus, että jossain on kipua, ja siihen pitäisi ottaa särkylääke. Voisin kirjoittaa enemmän asiasta, kun tarkoitus olisi kirjoittaa teksti sairauksien, ja kroonisen kivun hyväksymisestä siinä ohessa. Muuten tästä postauksesta tulisi aivaaaan liian pitkä..:D
Jos vielä sellainen tähän, miten potilaalta kysytään, onko henkisellä puolella ongelmia, koska on ton tökerön Lohjan lekurin lisäksi kokemus työterveyslääkäristä, joka osasi kysyä asian täysin eri tavalla. Elikkäs tietysti se, ettei ensin vähätellä oireita ja sitten vielä pistetään kaikki pääkopan syyksi. Mulla oli viime syksynä karseaa väsymystä: työterveyslääkäri kysyi useammalla vastaanottokerralla, onko mulla stressiä jne. Mä sanoin ei, ja se uskoi muo. Joskin oli mulla, en vaan itsekään sitä tajunnut. Se näki, että en ollut vaan ees itselleni myöntämään asiaa, että oli stressiä, liikoja vaatimuksia itseäni kohtaan ja näin ees päin. Samalla se kasvatti luottamusta yhä enemmän tt-lääkäriä kohtaan, hän oikeasti kuuntelee. Että täysin lääketieteellisten, lääkkeillä hoidettavien juttujen lisäksi voin hänelle jutella myös tuon pääkopan sisäisistä jutuista. Työterveyslääkäri oli myös isoin ja tärkein tukipilarini viime vuoden lopulla, kun puskista sain tietää, ettei mun määräaikaista sopparia jatketakaan. Sille pystyi sanomaan rehellisesti, että nyt ei tunnu kovin hyviltä, ja miten se välittää, se auttoi niin paljon, se tajusi että kuunteleminen oli se paras apu mulle.. ♥
Tekstissäni on tainnut vilistä Mehiläinen aika paljon. Mä en ajattele, että Mehiläinen tekisi noista kehumistani lääkäreistä parempia, he olisivat sitä missä tahansa, vaikka sitten julkisen puolen päivystyksessä.. :) Onneksi olen löytänyt noi kaksi lääkäriä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti