Työterveysneuvottelu

Huomenna on työterveysneuvottelu, ja muo ei ees oikeastaan jännitä se. Tai jännittää, mutta silleen positiivisella tavalla, oon oottanut sitä monta viikkoa. Työterveyslääkäri selitti useampi viikko sitten homman juonen, ja valoi uskoa mulle tosi paljon, että siellä toimitaan mun hyväksi täysin. Torstainen käynti työterveyspsykologilla vahvisti vain tuota fiilistä, hän esimerkiksi lupasi että tt-lekuri ja hän nostaa teemoja esiin, auttaa muo siinä. Kasattiin ne teemat, ja sain tulosteen asiasta, niin tiedän mitä on tulossa maanantaina ihan konkreettisesti. Saan kirjoitettua sen pohjalta paperille omia ajatuksiani jo tässä viikonloppuna, koska en mä saisi suustani ulos kaikkea mitä haluaisin sanoa, jos en valmistautuisi asiaan kunnolla.

Mulla on myös sellainen toiveikas olo, että oikeasti saan apua tuosta. Huomasin tällä viikolla, että miten paljon se vaikuttaa, kun esimiehen suusta tulee asiat. Eli siis toisin sanoen, vaikka mä miten itse tiedostan sen, että siinä kohtaa kun on tulehdus kädessä, joka nostaa tulehdusarvoja, niin pitää levätä, tunnen silti syyllisyyttä sairaslomasta. Kun esimies sanoo, että parempi on nyt levätä ja parannella tuo infektio kunnolla, sen uskoo ihan eri tavalla. Työterveyslääkäri luokittelee mut jo toivottomaksi tapaukseksi kun puhutaan sairaslomista.. :D Maanantaina se meinasi, että pitää ehdottomasti levätä, mä nyökkäilin (en ilmeisesti tarpeeksi vakuuttavasti että se olisi muo uskonut.. :D ) ja vielä lähtiessä hän sanoi, että ota rauhallisesti. Keskiviikkona sain neuvon, että ajattele niin päin, että nyt kun lepäät kunnolla ja infektio parantuu oikeasti, niin ei tuu takapakkia. Jos tulisi takapakkia, niin sitten homma voi kestää paljon, paljon pidempään kuin se, että on viikon tai enemmän sairaslomalla. Jotenkin tuntuu, että hän saattaa ottaa tän asian esiin maanantaina.. :D Mä nimittäin en aina usko hänen saikkuehdotuksiaan, ja se näkee mun läpi tossa asiassa ihan liian hyvin.. :D Kuten monessa muussa asiassa. Jos joku, niin hän niin saa mut ymmärtämään, että mun hyvinvointi on tärkein asia. Sekä vielä sillä juuri oikealla tavalla, että mä itse ns. pähkäilen sen asian. 

Se, että suostuin tuohon, enkä jännitä sitä tän enempää/jännitys on sellaista ns. positiivista, on aika iso juttu loppupeleissä. Oon niin pitkään ajatellut, että olisin jotenkin heikko jos pitää saada tuollaista apua. En tuntenut itseäni edes siinä kohtaa heikoksi, kun torstaina tt-psykologi kysyi, ottaako hän ja tt-lekuri aiheita esille vai minä, ja mä sanoin suoraan, että jos he. Että mun on oikeus pyytää apua. Se on sen ansiota, että he ei aattele mun olevan heikko. He ymmärtää mun tilanteen todella hyvin, tietyllä tapaa paremmin kuin minä itse. Mä oon itse jumahtanut niin siihen omaan ajatusmaailmaani, että pitää jaksaa vaikkei jaksaisi oikeasti, ja että ei mun omalla hyvinvoinnilla oo niin iso merkitys kuin vaikkapa työlläni. Mutta samalla sitten teen työnteostani vaikeaa, kun uuvutan itseni, ja kuitenkin pidän todella paljon työstäni. Oon aatellut sitä positiivisena ongelmana tietyllä tapaa, että kun pitää liikaa työstänsä, ei osaa sitten ottaa senkään takia omaa jaksamistaan huomioon.

Siellä kyllä tulee olemaan huomenna ihan tarpeeksi ihmisiä tuossa neuvottelussa.. :D Työterveyslääkäri, tt-psykologi, työterveyshoitaja, mun kummatkin esimiehet ja yliopistolta henkilöstöpäällikkö.. :D Huomista odottaessa!